Minecraftin Biomit

Tämä on uusimpia sivustoja ja vasta kehitysvaiheessa, joten materiaalia tulee sitä mukaa kun sitä kertyy. Odota siis, kiitos.
Taustatietoja lainattuna Minewikistä vapaasti suomentaen: Biomit ovat alueita Minecraftin maailmassa joilla on vaihtelevia, geograafisia ominaisuuksia, kasvustoja, lämpötilaeroja, kosteuseroja, sekä eroja maan ruohon värissä. Biomit olivat pelissä pitkään samalla kaavalla generoituvia, tosin välillä joitain poistettiin hetkeksi ja yleensä kun uudempi versio sitten tuli, niin ero näkyi vanhoilla, jo luoduilla alueilla esimerkiksi veden jäätymisenä, lumen tulona alueille jossa ei ennen ollut lunta. Esimerkiksi lumen sataminen vanhaan autiomaabiomiin. Lisäksi maailman korkeus koordinaateissa oli pitkään Y 1 - 128 välillä. Tämä meinasi sitä, että korkeampia taloja tai rakennuksia ei voinut tehdä. Sitten kun uudempi maailmaformaatti julkaistiin entisen Region file formaatin tilalle nimellä Anvil, myös korkeusraja muutettiin Y 256.

Anvil eroaa siinäkin mielessä vanhemmasta formaatista, että siinä biomit on taltioitu suoraan maailman dataan. Tässä se siis eroaa Regionista, jossa biomit olivat dynaamisesti laskettu pelaajan syöttämästä seedistä. Kuten tietää jokainen pidempiaikainen Minecraftin pelaaja, niin seedi on se, jolla tulee nykyisin samanlainen maailma aina, kun käyttää samaa seediä. Tosin version vaihtuessa voi pieniä eroja olla toki.

KUVIEN KOPIOINTI KIELLETTY EHDOTTOMASTI!

Biomit generoidaan jokaiseen eri tavoin seedattuun maailmaan erilaisin tavoin. Mukana on myös biomeja joita tapaa tosimaailmassa, näitä ovat metsä, valtameri, viidakko, autiomaa, jäätasangot ja Suomessakin kasvavat koivumetsäalueet. Nämä siis ovat esimerkkejä. Sitten kun tuli suurpäivitys, vapaasti suomentaen: "Maailman mullistanut päivitys". Lisättiin iso nippu uusia biomeja, joita ei ennen ollut, esimerkiksi Mesa, Mega Taiga ja Savanna ja joitain teknisiä biomeja, kuten Jungle Egde ja Stone Beach. Uudet biomit kun lisättiin, niin vanhojen biomien arvot säilyivät ennallaan, tämä lienee siksi, että ei tule vahingossakaan ristiriitaisia (konflikteja) tilanteita.

POISTETTUJA BIOMEJA, MAHDOLLISTA SAADA SILTI EHKÄ EDITOIMALLA MUUTTAMALLA ALUEEN BIOMITYYPPIÄ:
- FrozenOcean (Jäätynyt Valtameri)
- Extreme Hills Edge (Vuoriston Reunama)

Nämä on silti pelin koodissa, ilmeisesti siksi, että vanhat maailmat ovat yhteensopivia paremmin?
Huomaa, että tavoite Adventuring Time (Seikkailun Aika?) laskee vierailtuja biomeja, vaikkei tavoitetta The End (Loppu) olisikaan vielä avattu.


Ranta on tekninen biomi, jota tapaa vaikkapa valtamerten ja maabiomien rannoilta. Aavikosta poiketen rannalla ei ikinä kasva kaktuksia saati ole kuolleita pensaita, mutta pieniä lampia voi olla, kuten kuvassa vasemmalla laitaa kuvan keskivaiheilla. Lisäksi rannalla sataa vettä.


Autiomaa on varsin yleinen biomi, jossa on valtavasti hiekkaa ja hiekkakiviä. Autiomaassa on myös NPC-kyliä tehtyinä erilaisista hiekkakivistä, myös kuolleet pensaat ja kaktukset ovat täällä yleisiä. Autiomaassa ei myöskään ikinä sada vettä. Autiomaassa on myös hiekkakivestä tehtyjä lähteitä joiden rakennustapa tekee niistä ehtymättömän vedenottopaikan. Niin ikään pyramideja voi bongata autiomaasta. Harvoin myös maanpäällisiä tyrmiä, jotka huomaa jo siitä, että hiekka on valunut alas neliömäiseen muodostelmaan. Myös sokeriruo'ot ovat täällä yleinen näky. (Kuiva/Lämmin biomi)


Autiomaan Mäet erottuvat helposti, näissäkin on samoja piirteitä kuin autiomaassa yleensä, mutta autiomaassa ollessa bongaa helpolla jo kauas ulottuvat mäenhuiput jotka ilmeisesti kuvastavat hiekkadyynejä? (Kuiva/Lämmin biomi)


Extreme Hills (Vuoristo) on korkeavuorinen biomi, jossa jotkut vuoret saavuttavat korkeustason Y130 ja ruohon väri on vihertävänsinistä ja alueella kasvaa satunnaisena pieniä tammia ja kuusipuita. Huiput, laaksot, vesi- ja laavaputoukset, jyrkänteet ja kelluvat saaret ovat tälle biomille tyypillisiä. Lunta ilmaantuu alueille, joiden korkeus on Y95 tai sen ylle. Biomille ominaista on myös laajat maanalaiset luolaverkostot. Alueella on syytä kulkea varoen, koska alueella on riski menettää elinvoimaa pudottuaan tai jopa kuolla. Vuoristo on ainoa biomi, jonne smaragdimalmia ja sokeritoukkia tulee luonnostaan. (Kylmä biomi)


Extreme Hills M on normin vuoristobiomin variaatio. Eroina ovat korkeammat vuorenhuiput, josta monet vuorenhuiput hipovat pilvirajaa. Tässä biomissa on lähinnä soraa kuten kuvasta näkee, sekä pienissä määrin multaa ja ruohoa, sekä pieniä määriä kuusipuita ja tammea. Vuortenhuipuilla on myös lunta. (Kylmä biomi)


Extreme Hills+ on toinen variaatio normaalista vuoristobiomista. Tällä biomilla on myös kuusipuita ja tammia. Muut tyypilliset piirteet ovat kivet ja harmaanvihreä ruohikko. (Kylmä biomi)


Suomaa ei vaikuta uudelta, koska suot tulivat jo aiemmin, mutta tämä biomi käyttää eri lukuarvoa ristiriitojen välttämiseksi. Alueelle tyypillistä on vaihtelevan värisen maasto vihreästä sammaleenvihreään. Uusi kukkalaji, eli sininen orkidea (väriaineen lähde), jättilumpeet (lily pad), saviesiintymät, tummanvärinen vesistö, noidanmökit ja puut joissa kasvaa köynnöstä. Koska alueelle spawnaa yöaikaan limaa, on alue vaarallinen siihen aikaan pelin päivää. Tällä alueella kasvaa myös sieniä normaalia enempi toisinaan. (Neutri biomi?)


Tasangot ovat puuttomia alueita, jotka ovat hieman mäkisiä ja alueelle tyypillistä ovat runsaat eläinlaumat (hevoset, kanat, possut, jänikset, lampaat ja naudat), siellä täällä on pieniä vesilampia ja toisinaan joet halkovat biomia. Alueella on myös kyliä asukkaineen. Tasangolla kasvaa ruohon lisäksi unikkoa, voikukkaa ja päivänkakkaraa, sekä satunnaisena tulppaania pienenä määränä. Myös keijunsilmää kasvaa tasangoilla.


Auringonkukkatasangot ovat puuttomia, jopa laajoja alueita joissa kasvaa runsaasti auringonkukkia. Auringonkukkatasangoilla on suunnilleen samoja eläimiä kuin tasangoillakin. Auringonkukat osoittavat aina samaan ilmansuuntaan. Tässä biomissa voi olla jopa kymmeniä, mutta toisinaan yli sata auringonkukkaa. Auringonkukista saa niin ikään keltaista väriainetta. Toki auringonkukat kelpaavat koristeeksikin.

Savannilla on omat puunsa, akasiapuut joista saa puna-oransseja lankkuja ja tietysti taimia. Savanneillakin on ruohoa, voikukkia ja unikkoja, sekä kyliä. Savanneillakin on usein paljon eläimiä kuten sikoja, kanoja ja lampaita. Lisäksi savanneilla on toisinaan pieniä tammipuita ja jäniksiä.


Sysimetsä (tulee nimestä Dark Forest) on toinen biomi, jossa luonnollisena kasvaa jättiherkkusieniä ja jättikärpässieniä. Vihamieliset mobit tulevat tänne aiemmin johtuen siitä, että puunlatvojen alla on pimeämpää kuin muualla. Lisäksi puunlatvat ovat niin liki, että niiden päällä voi kävellä jopa lähes huoletta. Tässä biomissa kasvaa tumma tammipuu ja tarvitaan vähintään 4 tumman tammipuun tainta, jotta ne kasvavat puuksi. Puun hankintalähteenä tämä on hyvä oman kokemusten perusteella, samoin sieniä saa molempaa lajia kiitettävästi. Dark Forest on biomin Roofed Forest toinen nimitys. Vielä nimestä "Roofed Forest", niin sen suora käännös "Katollinen Metsä" olisi idiomaattinen, joten siksi Sysimetsä kuvastaa paremmin biomia. Niin ikään Sysimetsään spawnaa herkemmin vihamielisiä mobeja johtuen siitä; että valo ei paista tiheän lehväkasvuston läpi.


Joki on tekninen biomi, joka halkoo toisia biomeja tai erottaa biomit toisista biomeista kunnes joki yhtyy valtamereen (ei aina). Joessa on jonkin verran savea ja myös mustekaloja spawnautuu jokiin. Niin ikään joet ovat hyviä vedenottopaikkoja ja sopivat myös kalastukseen. Alueesta riippuen joki voi olla vain 1-3 blokkia leveä tai kokonaan kuroutunut umpeen.


Viidakkomäet eivät paljoa eroa normiviidakosta, paitsi puunlatvukset hipovat pilvirajaa kuten kuvastakin voi havaita. Nämä ovat yleensä selvästi korkeampia kuin muu maasto, eikä näissä juuri törmää temppeleihin. En ainakaan itse ole törmännyt. Kuten viidakot, on täälläkin kaakaopalkoja pienemmissä puissa, reheviä tammia ja hyvin tiheää aluskasvustoa pensaina sekä liaaneja (eli köynnöksiä). Tietynnäköisiä pelihahmoja voi olla vaikeampi havaita, kuten pelihahmon vihreää skiniä. Niin ikään täällä tuntuu myös vihreäksi värjätyt nahkavarusteet peittävän pelaajaa aika hyvin maastoon. Jokseenkin taas nahka ei ole parhain suojus pelissä. Myös täällä elää oselotteja.


Viidakonreunama on kapea-alainen vyöhyke, joka erottaa viidakon jostain toisesta biomista. Viidakonreunamalla ei kasva lainkaan jättiviidakkopuuta, mutta pienempää viidakkopuuta kylläkin. Myös saniaisia kasvaa tässä biomissa kuten kuvassa olevia unikoita. Leveydeltään tämä on vain vähän vaihteleva, ehkä noin 15-25 blokkia leveä. Jos taas on isot biomiasetukset päällä, niin leveys voi olla isompikin. Myös meloneita saattaa spawnautua ryhmissä tälle alueelle.


Viidakko ei ehkä vaikuta uudelta, tokihan se tuli jo aiemmin peliin uutena biomina, jota sittemmin paranneltiin lisäämällä tiettyjä asioita biomille. Viidakolle ominaista onkin rehevä kasvusto, tiheät pensaikot, kaakaopalot, melonit, oselotit (kyseinen villikissa on oikeastikin olemassa oleva laji) ja viidakkotemppelit ansoineen. Lisäksi viidakossa kasvaa köynnöksiä joita voi jalostaa joko mukulakiven ja kivitiilen kanssa. Viidakossakin on lampaita sekä kanoja joita oselotit tappavat; sikoja ja lehmiäkin, usein juuttuneina aluskasvien sekaan jossa ne ovat ansassa yleensä. Viidakkoihin spawnautuu luonnostaa vesimeloneja ryhminä.


Metsässä tapaa ainakin nautoja, lampaita, kanoja ja possuja sekä jäniksiäkin. Myös unikoita, voikukkia ja ruusupensaita, pioneja ja sireenejä on havaittu. Metsälle ominaista ovat koivut ja tammet joita on pientä ja isoa tammea. Lisäksi metsässä, kuten Forest Hills biomissakin, elelee susia laumoissa. Susien läsnäolon huomaa maassa olevista lampaanvilloista ainakin ja suden haukahteluäänistä.


Kukkaismetsä on erikoisbiomi, jonka tunnistaa siitä, että alueella on laajalti erilaisia kukkia ja kukkapensaita pois lukien auringonkukat. Alueelle tyypillisiä kasveja ovat ruusupensaat, sireenit, pionit, kaikki neljä tulppaanin värimuotoa (oranssi, valkoinen, vaaleanpunainen ja punainen), unikko, sekä kukka nimeltä laukka (vrt. kynsilaukka on valkosipulin vanhahtava nimitys) jota ei muista biomeista löydä! itse asiassa laukka muistuttaa erehdyttävästi kukkivaa ruohosipulia.


Taiga (Lumeton) ei vaikuta uudelta juurikaan, paitsi että tässä biomissa ei sada lunta ja maanpintakin on lumetonta. Alueella kasvaa kuusia, saniaisia niin isoina kuin pieninä, satunnaista ruohikkoa ja jonkin sortin mäntyjä. Taigalla voi vaikuttaa olevan jostain syystä toisinaan vähempi eläimiä kuin muualla, mutta possuja, kanoja, lampaita, jäniksiä ja lehmiä tapaa kyllä. Susia spawnautuu taigalle yleisesti.


Mega Taiga (Jättitaiga)
on biomi, jossa myös elää lampaita, sikoja, kanoja, jäniksiä ja lehmiä. Alueelle ominaista on ruohottomat maaperät, podsolit (maa-aineksena podsolia tapaa Suomestakin), jättihongat ja kuuset, myös isojakin kuusia voi esiintyä. Alueella on myös sammalmukulakiveä luonnollisina kivenlohkareina. Niin ikään voikukka ja unikko, sekä saniainen ja iso saniainen kasvavat tällä alueella. Alueella myös törmää susilaumoihin. Sivuhuomautuksena, että ruohoton maaperä vaihtuu tulevaan 1.8.x versioon niin, että sen erottaa tavallisesta mullasta helpommin.


Mesa Plateau F M kuvassa, samanlaista kovaa savea samoissa väreissä kuin muillakin Mesa-biomeilla, tämä on Mesa Plateaun variantti.


Mesa Plateau F on muuten kuin Mesa, mutta ylänkömäinen, tasainen ja pöytävuorimainen, laajahko alue, jossa on kuollutta pensasta, kitukasvuisia tammia, ruohotonta multaa ja ruohon peittämää maata. Alueelle ei tule mitään passiivisia mobeja pois lukien lepakot. Itse pöytävuori koostuu valtavista savikerrostumista, sekä värillisestä savesta; kuten punainen, oranssi, keltainen, valkoinen ja ruskea savi.


Mesa (Bryce) on Mesa-alueilla oleva kanjonimainen alue, jossa selvin tuntomerkki on jopa pystysuorat, leveähköt ja päihin kapenevat savikerrostumista koostuvat muodostelmat. Tännekään ei tule passiivisia mobeja lepakot pois lukien. Alueella on normaalin Mesan tapaan punertavaa hiekkaa (arvo sille on 12:1) ja kuolleita pensaita.


Mesa on laaja, eri alatyyppeihin usein jakautuva biomi, jossa on kuolleita pensaita, kaktuksia, punertavaa hiekkaa, satunnaisia järvimuodostelmia (kuvassa oikealla, taka-alalla) sekä runsaasti kovaa savikerrostumaa joka on eri tavoin värjäytynyttä, kuten muissakin Mesan alatyypeissä.


Ice Spike Plains (Jääpiikkitasangot) on erittäin luminen, kylmä ja lukemattomista teräsjääpiikeistä* koostuva biomi. Alueella on myös valtavasti lumiblokkeja (ei ole lunta, koska lumi ei vähene päälle tallatessa) joita voi ottaa lapiolla talteen. Niin ikään painejään saa talteen ainakin hakulla, joka on lumottu lumouksella Silk Touch (Silkkinen Kosketus). Biomissa ei eläimiä tunnu tapaavan (packed ice = teräsjää, idiomaattinen käännös).